Kuten kiinteän pinnan ja nestepinnan välinen adheesio osoittaa, kiinteällä pinnalla olevilla molekyyleillä on tietty pintaenergia. Kun se joutuu kosketuksiin kaasun kanssa, se voi houkutella joitain kaasumolekyylejä kiinteälle pinnalle vähentääkseen sen pintaenergiaa. Tätä ilmiötä kutsutaan adsorptioksi.
Adsorptioilmiö voidaan jakaa fysikaaliseen adsorptioon ja kemialliseen adsorptioon. Fysikaalisen adsorption aiheuttaa kiinteiden pintamolekyylien ja adsorboituneiden kaasumolekyylien välinen gravitaatiovoima. Kemiallisen adsorption aiheuttaa kiinteiden pintamolekyylien kemiallinen sidosenergia. Tietylle kiinteälle aineelle sillä on usein vain kemiallinen adsorptio tiettyihin kaasumolekyyleihin (riippuen molekyylirakenteesta), mikä osoittaa adsorption selektiivisyyden.
Fysikaalinen adsorptio ja kemiallinen adsorptio vaikuttavat usein samaan aikaan. Fysikaalisen adsorption nopeus on erittäin nopea, joten tasapaino on helppo saavuttaa, kun taas kemiallisen adsorption nopeus on hidas. Lämpötilan noustessa kaasumolekyylien lämpöliike voimistuu, mikä vähentää fysikaalista adsorptiokykyä ja nopeuttaa kemiallisen adsorption nopeutta. Siksi huoneenlämpötilassa se on pääasiassa fysikaalista adsorptiota, kun taas korkeassa lämpötilassa kemiallinen adsorptiovaikutus on merkittävä.
Adsorptioilmiöä käytetään laajalti teollisuudessa ja jokapäiväisessä elämässä, kuten kemiallisten reaktioiden kiinteitä katalyyttejä, jotka perustuvat enimmäkseen adsorption aktivointiin katalysoidakseen, ja kaasunaamareissa olevat adsorbentit adsorboivat valikoivasti haitallisia kaasuja.
